Ratkaisun hyödyt

Hyödyt

Ratkaisujen ansiosta liikkumisen apuvälineen, kuten rollaattorin, käyttöönottaminen myöhemmin ei aiheuta asunnon uudelleen suunnittelua ja muutoksia. Mahdollisia tulevia tarpeita varten on myöhemmin helpompi tehdä tarvittavat päivitykset, kun ne on otettu jo asunnon suunnittelu- ja remontointivaiheessa huomioon. Tämä säästää rahaa ja vaivaa.

Tarvittaessa myös kotiavun on helpompi toimia kun asunnon tilat ja toiminnallisuus on suunniteltu myös mahdollista avustajaa ajatellen. Lisäksi auttajan tarvetta voidaan oikeanlaisilla itsenäisyyttä tukevilla ratkaisuilla merkittävästi vähentää.

Kokonaispalvelumme ansiosta projekti oli vaivaton ja helppo Matille ja Ullalle. Hoidimme projektin johdon alusta loppuun ja huolehdimme myös kaikki tarvittavat lupa- ja ilmoitusasiat kuntoon.

Ennakoinnista on hyötyä

Ennakoimalla ikääntymisen vaikutuksia omassa kodissa voidaan myöhemmin tarvittavat lisäpalvelut ja -päivitykset tehdä helposti, kun saneerausvaiheessa perusasiat on tehty oikein. Tämä tuo myös selvää säästöä. Asumisen turvallisuus paranee, eikä toimiminen omassa kodissa ole missään vaiheessa hankalaa tai epämukavaa.

Siirry sivun alkuun